Yleistä tietoa valesokkelien korjauksista

Yleistä kosteus- ja homeongelmista Kosteus ja homeongelmat aiheuttavat valtavia inhimillisiä kärsimystarinoita, taloudellisia ongelmia ja isoja vaikeuksia ihmisen elämään kotona ja usein myös työpaikalla. Suomessa lähes jokaisessa maakuntalehdessä on viikoittain artikkeleita koulujen väistötiloista, kosteus- ja homeongelmista, ihmisten oireiluista … Tutkimusten mukaan noin joka neljännessä omakotitalossa on jonkinasteinen homevaurio, joten homevauriokorjauksia pitää tehdä noin 250 000 talossa…

Muottikolmio osana Boreota

  Olemme olleet osa Boreo-konsernia vuodesta 2020 asti. Boreo luo arvoa omistamalla, hankkimalla ja kehittämällä B2B-liiketoimintoja Pohjois-Euroopassa. Boreon liiketoiminnot on organisoitu kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Elektroniikka, Tekninen kauppa ja Raskas kalusto. Konserni työllistää yli 400 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltiassa ja Boreon pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Boreo-konserni on muodostunut vanhasta Yleiselektroniikka konsernista. Elektroniikka – liiketoiminta-alue…